Tervetuloa Kennel Seahunterin kotisivuille
Hei ja tervetuloa meidän sivuille.
Seahunter-kennelnimi on rekisteröity vuonna 1997 ja omistajina on Janne ja Barbro Fagerholm.
Asumme Suomen aurikoisimmassa kaupungissa Vaasassa ja olemme harrastaneet noutajia yli 30 vuotta. Nykyään pääasiassa metsästämme koiriemme kanssa mutta käymme silloin tällöin myös kokeissa. Vuosien mittaan on kaikki eri noutajien rodunomaiset koemuodot tulleet tutuksi. Yhdistystoiminta sekä talkoilua eri tapahtumissa on kuulunut vuosia meidän arkipäivään. Yhdistykset joissa olemme aktiivisesti toimineet ovat mm Merenkurkun Noutajat ry sekä Suomen Metsästysnoutajat että Suomen Noutajakoirayhdistys.
Pienimuotoisessa kasvatustyössä meillä on tavoitteena terveitä, työhaluisia ja metsästyksessä toimivia koiria.
Ensimmäinen labradori tuli taloon vuonna 1991 metsästyskaveriksi Jannelle samassa yhteydessä "Charlie" toi mukanaan noutajien rodunomaisen NOME/metsästys -harrastuksen.
Vuonna 1995 toimme Ruotsista metsästyslinjaisen labradorinartun, Geenan (Searover Danish Delight). Geena eteni nopeasti NOME B:ssä voittajaluokkaan, mutta sairauden vuoksi osallistuminen kokeisiin päätettiin lopettaa. Ikää Geenalle kertyi lähes 14 vuotta.
Vuonna 2005 oli taas Ruotsiin matka edessä ja Middleton Breese of Windstar "Brisse" muutti meille. Brissen mukana alkoi uusi innostus harrastukseen ja kilpailemiseen. Brissen saavutuksena, käyttövalion arvo KVA sekä useat osallistumiset NOME B SM kokeissa joista paras sijoitus oli neljäs sija. Brissen kanssa Janne osallistui kaikkiin eri rodunomaisiin kokeisiin. Brisse siirtyi paremmille metsästysmaille kesäkuussa 2017.
Brisselle syntyi vuonna 2008 rock-pentue. Pentueesta jätimme itselleni työhaluisen ja lupaavan Pätin (Seahunter Patti Smith). Pätin kanssa saavutin yhden VOI1 tuloksen jonka jälkeen kilpaileminen ei enää maistunut ja siirryimme nauttimaan metsästyksestä. Vuonna 2013 oli meidän toisen pentueen vuoro. Pätille syntyi neljä pentua josta kotiin jäi narttupentu Seahunter Black Magic "Toto", työhaluinen ja nopea koira. Jannen ja Toton yhteinen taival on tällä hetkellä NOME B VOI luokassa.
Vuonna 2015 matkasimme jälleen Ruotsin. Tuliaisena Djurbergas First Ess for Freestyle "Fame". Fame on itsenäinen, nopea, työintoinen narttu jolle ei metsästystaitoja ole tarvinnut opettaa. Famen kanssa on koeura lähtenyt mukavasti käyntiin sekä metsästyskokeissa että jälki puolella. Famen ensimmäinen pentue syntyi 2017 ja toinen 2019.
2019 syntyi Seahunter Fames Sparkle "Lara" , Jannen tulevaisuuden toivo.
Kesällä 2022 jouduimme hyvästelemään Pätin 14v 3kk.
2023 oli jälleen aika uudelle tulokkaalle Seahunter Whakaari Vulcano "Sweet"
Terveisin, Paapu ja Janne